Tämän haasteen kuvat olivat mielestäni niiiiin mielettömän ihanat, että tästä muodostui käynnissä oloaikanaan lempparihaasteeni<3
Töitä tuli juuri sopivasti, 8 kappaletta. Tulosten teko oli vaikeaa, koska
kaikki työt olivat niin tajuttoman kauniita, ja jokaisessa on jotain sellaista,
mikä vetoaa muhun aivan täysillä. Lopulta luulen päässeeni oikeaan ratkaisuun...
Kiitos osallistuneille ja onnea voittajille <3
THE BEST
elle
Tässä työssä on niin paljon yksityiskohtia, että mulla on vahva tunne, etten ole
edes huomannut niitä kaikkia. Rakastan tuota laatikkoisuutta ja sitä, että ne
eivät oikeastaan edes rajaa ihan 100% joka kohdassa. Tässä työssä on mielestäni
sitä jotain sellaista, mitä hainkin. Jotain salamyhkäistä kauneutta, ja olet
jotenkin onnitunut toteuttamaan pääni sisällä olleen kuvan todellisuudeksi! Työn
värimaailma on kaunis. Vaikka pääväri onkin tuollainen ruskeanharmaa, työ on
silti värikkäin<3 Ja vaikka olet käyttänyt todella monta kuvaa, työ ei ole
täyden tai ahdetun näköinen vaan jokainen kuva on tarkasti mietitty. Teksti on
aivan ihana, reunoja rakastan. Siis rakastan tätä vaan niin paljon, en osaa
sanoin kuvailla. Anteeksi sekavuus, mutta en vaan saa mitään järkevää tästä,
tämä on aivan järjettömän upes<3
Tässä on myös jotenkin salamyhkäinen tunnelma, ehkä koska tekstiä ei ole
ollenkaan. Toivottavasti tuo pieni teksti ei ole luettavaksi tarkoitettukaan, en
nimittäin yrittänyt silmieni terveyden kannalta.. Kuitenkin takaisin työhön.
Aluksi en oikeastaan pitänyt tästä kovinkaan paljon. Tämä oli mielestäni tylsä
ja erittäin yksinkertainen. Katsellessani tätä sitten enemmän, löysin tästä
jotain sellaista, mitä ei voi jälleen kerran kuvailla! Työ on tarkkaan
mietittyjä yksityiskohtia täynnä. Tuntuu kuin tyttö olisi jään alla tuossa
kuvassa <3__<3 En tiedä, onko se ollut tarkoitus. En hirveästi tosin välitä
tuosta risujutusta tytön naamalla. Pienet, lämpimänväriset kuvat ovat ihana
lisä, ne kertovat melkein kuin tarinan. Musta väri on tähän ehkä vähän raskas,
mutta toisaalta se antaa selkeät raamit. Reunan harmaa tyhjä tila tuntuu ehkä
vähän turhalta, enkä hirveästi välitä tuosta mustasta söhrystä. Reunoissa on
kiva väri ja ne rajaavat työn hyvin.
Tämä työ on jotenkin todella ihana ja toisaalta jotenkin tylsä. Asettelu on
tässä ihana ja kuvavalinnat todella onnistuneet. Tosin tuo mustavalkoinen kuva
ei mielestäni sovi tähän, olisin ehkä jättänyt sen kokonaan pois, tai sitten
väritellyt sitä vähän tai sitten laittanut siihen kokonaan jonkun muun kuvan. En
oikein tiedä. Värimaailma on tosi ihana, tykkään tuollaisesta ruskeasta todella
paljon. Reunoista tulee mieleen tv-ruutu, en tiedä onko se tarkoitus, mutta se
on hyvä asia<3 Tuo ruskea reuna-alue ei mielestäni kuitenkaan ole kovin hieno,
varsinkin nyt, kun teksti menee siihen päälle, olisikohan se parempi, jos se
olisi tyhjillään? Teksti itsessään on kuitenkin ihana<3 Brushit sopivat ihan
kivasti, mutta jotenkin ne vaikuttavat päälleliimatulta, sellaiselta "apuapuamitämäkeksintohon?!?",
etenkin tuo tekstin alla oleva. Tämä on hieno työ kuitenkin, mutta jotain lisää
olisin kaivannut.
OTHER AWARDS
Tykkään tässä kuvien asettelusta ja myös kuvavalinnoista. Jotain ytyä tähän
olisi kuitenkin kaivannut. Värimaailma on ehkä vähän yksipuolinen, jotain muuta
väriä olisin kaivannut tuohon rinnalle, vaikka vihreän sävyjä onkin mukavasti ja
monipuolisesti. Tausta on ihana, se on monipuolinen eikä ollenkaan tylsä eikä
toisaalta myöskään LIIAN levoton. Tykkään etenkin noista palloista. Teksti
sitten... Tuo kappale on jo aika kliseinen, vaikka onkin kaunis :( Lisäksi
olisin jättänyt yläreunan tekstiosion kokonaan pois, tai ainakin muutellut siinä
fontteja tai jotain. Nyt se on jotenkin liian tylsä ja mitäänsanomaton,
varsinkin kun vertaa tuohon alareunan tekstiosioon, joka on ihana.
Tämä on asettelultaan aivan ihana, kuin myös värimaailmaltaan. Tässä on ihania
yksityiskohtia, joita ei ensisilmäyksellä edes huomaa. Mua vaan harmittaa, että
tässä on päällä niin todella peittävä efekti, että kuvat näyttävät suhruisilta
ja työstä tulee hieman tunkkainen ja raskas. Pikkutekstit ovat ihanat sekä
sisällöltään, että tyyliltään, mutta ison tekstin sisältöä en ymmärrä, siis että
miten se liittyy pikkuteksteihin. Se on nyt jotenkin irrallinen osa, joka sopii
kyllä työn värimaailmaan, mutta ei pikkuteksteihin. Työ ei ole aivan yhtenäinen
kokonaisuus sen takia. Tykkään tuosta isosta brushista erittäin paljon ja reunat
ovat todella ihanat<3
This is not your best, not at all. I was astounded when I saw
this at the first time. Normally your entries are well-arranged and colors and
all are almost perfect. I like that you "listened" the hint I said about textures and
brushes, but there's just too much of them and this feels fidgety and sloventy.
There are some good spots in this: I love that flower and clarity around it. I
also like those tiny pics and that text "Dream"<3 Top edge then is not something
I too much like. The colors aren't shiny, they're more dirty than pretty :<
Because I know how good you are doing these, I can not place you higher.
Tässä asettelu on erittäin toimiva ja kaunis. Työ on kuitenkin nyt niin synkeä
ja se tekee siitä luotaantyöntävän :( Rakastan noita kukkabrusheja, ne ovat
aivan uskomattoman kauniit, ilmeisesti photari käytössä? Olen kierrellyt n+100
eri brushisaittia psp:lle, eikä ole löytynyt noin ihania oikein mistään..
Pikkuteksti on kiva yksityiskohta, mutta alareunan raitabrushi ei oikein
mielestäni sovi tuohon, ainakaan noin selvänä. teksti on ihana sekä
sisällöltään, että väriltään että fontiltaan, tykkään siitä, vaikka se onkin
kliseinen. Värimaailmaan olisin kaivannut jotain, ja tämä olisikin sijoittanut
ylemmäs.
Tässä on paljon, paljon hyvää. Asettelu ja kuvavalinnat ovat osuneet nappiin,
tai ehkä perhostyttökuvan olisi voinut vaihtaa johonkin toiseen, en tiedä.
Mustavalkoisena se rikkoo kokonaisuutta hieman, vaikkakin tykkään, että perhonen
on väritetty ja korostuu selkeästi mustavalkoista taustaa vasten. Kenkäkuva
sopii teksteihin, tosin teksteistä ei ihan meinaa saada paikkapaikoin selvää.
Onneksi tunnen lyriikat jo ennestään ;) Tekstin värit ovat onnistuneet ja fontit
kivat, vaikkakin aika tavalliset. Silti tykkään niistä. En kuitenkaan pidä
tuosta päällysefektistä, se sotkee työn pintaa ja antaa tunkkaisen ja epäsiistin
vaikutelman. Lisäksi tuo harmaa mötikkä on mielestäni aika kammottava, jotenkin
sellaisen ison torakan näköinen :S Reunoihin olisin toivonut toisen värin.